maanantai 2. marraskuuta 2009

Vladimir Punikki


Vlad lienee Suomen kuuluisin kissa. Kuukeloimalla löytyy loistavia kuvia. Tässä poika odottaa kalaa uudelleen veden pintaan.

Vladimir Punikki is maybe the most famous Finnish cat.  Here he is stalking a fish that just jumped in the water.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Kuvia / Pictures


Muutama kuva!! 

Some paintings!!



tiistai 27. tammikuuta 2009

Tilkkupeitto ukille / Patchwork for granpa



Ukki vietti viime viikonloppuna 80-vuotisjuhlia. Keksin vähän viime tipassa tehdä lahjaksi torkkupeiton. Muiden ompeluprojektien lomassa olin jo tehnyt pieniä tilkutusalkuja pienimmistä jäännöspaloista. Väriskaala sininen, sommittelu vapaa, intuitiivinen. Peiton toinen reuna on hyvin vaalea, tummimmassa kohdassa on suklaanruskeita tilkkuja kontrastina siniselle. En halunnut tikata peittoa pitääkseni sen mahdollisimman pehmeänä. Muutaman napin olisi voinut ommella... Peiton sisus on ohut, ukki on edelleen kovin kuumaverinen.

En pysty toistamaan valmiita blokkeja. Sen kerran kun kokeilin, niin koko projekti jäi kesken. Tein olemassa olevista blokeista kaksi pientä peittoa, mutta silloinkin leikkasin ne pienempiin osiin ja tein kokonaisuudesta vapaamman. :))

Granpa celebrated his 80th birthday last weekend. I got the idea rather late to make a patchwork blanket for him. Fortunately I had some small starts I had made with the smallest left over pieces. The colors blue, the composition free, intuitive. The colors flow fron a very light corner to darker. There is a part where chocolate brown acts like a contrast, making the blue more vivid. I did not want ti quilt it in order to make it really soft. Maybe a few buttons... The batting is really light. Granpa gets hot easy, even now.

I cannot repeat patterns over and over. The one time I tried, I had to stop in the middle. I made two small blankets, but had to break up the stiff design.

Ruosteessa / Rusted


Tämä on vuoden ensimmäinen varsinainen maalaus. Rakastan vanhan puun ja metallin yhdistelmää. Ajan kulumisen voi aistia kummassakin materiaalissa. Tavanomaisten esineiden estetiikka on kiinnostavaa, varsinkin niiden, jotka useimmiten jäävät kokonaan huomaamatta.

This is the first actual painting for this year. I love the combination of old wood and rusted metal. You can sense the time. It is interesting how the ordinary things get old and beautiful. Specially the small things that you so easily pass by.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Pari naamaa / A couple new faces



Naamakuvia on valmiina aika iso sarja. Nämä kaksi on tehty Facebook-ystäville. Ensi viikonloppuna on tarkoitus mennä Turussa järjestettäville Häämessuille naamojen kanssa. Arsnet on hankkinut sinne yhteisosaston. Mukana on eri alojen edustajia.

I have made quite a lot of portraits lately. These two are for friends in Facebook. Next weekend I will be going to a "wedding-fair" with my faces. 

torstai 15. tammikuuta 2009

Rosa-pupunen/ Rosa-baby


Jotain muuta vaihteeksi. Kuva meidän yorkki-vauvasta, noin 4 kk vanhana.

Something else for a change. A picture of our yorkie-baby, aged about 4 mths.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Kaksi vanhaa... / Two old ones



Piti saada pari vanha kuvaa esille!

Just showing a couple from the  depths of my cupboard!